maanantai 11. kesäkuuta 2012

Mummon nojatuolit, kurssipäivä 1.

Tänään oli ensimmäinen verhoilun intensiivikurssin päivä Vantaan aikuisopistossa. Aiomme Heikin kanssa saada kuntoon kaksi 50-luvun ns. K-tuolia. K-kirjain tuolin nimessä tulee kuulema joko sanasta kierrejousituoli tai vaihtoehtoisesti se viittaa Kansanhuoltoon. K-tuolit kun olivat yksi Kansahuoltoministeriön hyväksymistä "kansan huonekaluista".
Muistan, kun mummo joskus 70-luvun alussa verhoili tuolit. Minusta niistä tuli silloin muinoin mummon käsittelyssä valtavan hienot.  Tuolit ovat minulle merkityksellisiä ja olen pitkään, että tuolit pitäisi saada taas käyttökuntoon. Ja onhan niissä tosi hyvä istua.
Kangas on mummon päivistä mennyt molemmista rikki. Toisen tuolin runko on suht koht hyvässä kunnossa, sillä se on ollut kokoajan sisätiloissa. Ulkokuistilla viime vuodet ollut tuoli sen sijaan on aika rapistuneessa kunnossa.
Tänään purimme molemmat tuolit alkutekijöihinsä. Toisesta tuolista saatiin käsinojat irrotettua jo kotona toisen ruuvit olivat niin ruosteessa, että se piti viedä kurssipaikalle parempien työkalujen kanssa irrotettavaksi.
Olipa tuoleihin löyty nauloja! Ulkona kostuneen yksilön naulat olivat ruostuneet ja niissä oli vallan mahdoton irtivetäminen. Tuolien sisälle oli pula-ajan malliin tungettu yhtä sun toista paitaa ja esiliinaa. Ja sitä pölyn määrää!
Purkamisen lisäksi ehdimme tänään liimailemaan huonompi kuntoista ja täyttämään naulan reikiä puupöly-liimakitillä.
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Otan kiitollisena vastaan kaikki kommentit